lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kummia kukkia ja fototuunausta

Sade on tauonnut hetkeksi.
Taitaa jatkua taas huomenna.
Luonto huokailee tyytyväisenä ja onneksi
meilläkin riittää puuhaa sisätiloissa
(parasta aikaa Mies ja Appi kokoavat
Pikkutuvassa vuodesohvaa).

Minä ja kamera kävimme räpsimässä kuvia
puutarhassa. Ihana raikas ilma.
Pikkutuvan päätyyn ilmestyi jo eilen violettia väriä ja
tänään tarkemmin tarkasteltuna sieltä löytyi minulle
vieraita (enhän mää mitään muitakaan rehuja tunnista..)
kauniita kukkia. Muistuttaa jotenkin liljaa, mitäköhän
nämä kaunottaret ovat?




Täytyy vielä kuvata uudestaan kun
ovat kunnolla auki.
Muutamassa päivässä ovat havupuutkin ryhtyneet kasvupuuhiin,
niin kaunis tuo uusi heleän vihreä väri :)


Talon kulmalla alkaa syreeni kukkia.
Sekin olisi kai pitänyt keväällä leikata, näyttää peittävän puolet Torpasta
kun on lehdessä ja kukassa.
Vaan kaunis on sekin.


Minä ja järkkärikamerani emme aina ole
samalla aaltopituudella.
Eli kamera ottaa minusta riippumattomista syistä
kökköjä kuvia. Minähän en ole koskaan
lukenut kameran manuaalia, enkä ole tutustunut
valotusaikoihin enkä aukkojen kokoihin.
Osaan rullasta valita erinlaisia valmiita automaattiasetuksia
ja se riittää.
Jos kökköjä kuvia kuitenkin tulee, niin sitten niitä saa ja
pitää tuunata. En tykkää monimutkaisista kuvienkäsittelyohjelmista, onneksi löysin
tämän MONKEYN eli ihanan simppelin
ja vieläpä ilmaisen käsittelyohjelman.

Takkahuone sai puulaatikoksi takan viereen vanhan
omenalaatikon. Löytö syvältä siivouskomeron perukoilta.


Emalipannu pääsi hyllylle.


Kaunis Pauligin peltirasia. Löytyi kaapin perukoilta
tämäkin.


Vanha emalipotta.
Tämän käyttöönottoa pohdin jo vakavasti viime
yönä klo 2.35 törmäillessäni läpi pimeän tuvan (valonkin olisi tietysti voinut
sytyttää..) kylmään eteiseen ja siirtyessäni siitä rankkasateen piiskaaman
pihan läpi huussiin.

:)


5 kommenttia:

  1. Violetti kukka on joku iiris, en tiedä tarkemmin mikä tuo alkukesästä kukkiva lajike on. Mullakin on uusi potta hankittuna mökille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiris, kiitos! Pitäkää tutkailla sit tarkemmin lajiketta :)

      Poista
  2. Iiris joo ja tarkemmin taitaa olla saksankurjenmiekka. Sinnikäs sissi, joka pärjää melkein missä vain.:)

    -Pöö-

    VastaaPoista
  3. Mullakin tuli mieleen iiris. Vaan yleensä on kyllä korkeampi.. vai oliko järjestelmäkamerakuvakulma hassu? Ihan sama homma täällä, ei jaksa tutustua manuaaleihin ikinä! Jää varmaan monta hyvää taidekuvaa puoliväliin siksi. Pistän korvan taakse tuon kuvankäsittelyohjelman, muuten. Omenalaatikosta olen vähän kateellinen :) Ihana. Pottaahan kannattaa ilman muuta öisin käyttää, Kaisu! Mutta kas, kahvipurkkikin on meillä yhteistä, Ryötönperältä löytyi samanlainen!

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !